Aikuinen?

Heipsan,

en ole hetkeen kirjoitellut. Lähinnä siksi, kun en oikein tiennyt mistä kirjoittaa. Olen paininut nyt muutaman viikon isojen asioiden kanssa. Eräs ystäväni kutsui näitä asioita ikäkriisiksi tai paremmin sanoen aikuiseksi tulemiseksi. Ensin nauroin asialle ja totesin, että eiköhän sitä 23-vuotiaana pitäisi olla jo käynyt tämä "en ole enää 15-vuotias"-kriisi, mutta taisin olla väärässä. Pohdittuani tarpeeksi asioita, jotka ovat vaivanneet minua nämä viikot sopivat pelottavan hyvin aikuiseksi kasvamiseen. Mitä teen, kun valmistun? Koska tahdon lapsia? Olenko siinä pisteessä missä tahdon olla? Tahdonko vielä juhlia näin plajon? MITÄ MINÄ HALUAN!? Jeps, aikuiseksi kasvamisen kriisihän se siinä hei! Kriisin kynnyksellä ensimmäiseksi tuli järkyttävä riittämättömyyden tunne, olen huono kaikessa. Pessimismistä tulee elämänehto ja kyynisyys on kaunis asia. Huhhuh, kolme viikkoa tuota ja olin valmis soittamaan itselleni pakkohoitopaikan M1 lähetteen ja ison purkin rauhoittavia. Onneksi jokaisella kriisillä on tapana laantua jossain vaiheessa. Elämäntavaksi muuttunut pessimismi alkoi muuttua positiivisuudeksi ja kyynisyys alkoi vihdoinkin puistattaa. Iloa saa muustakin, kuin kiukuttelusta ja murjottamisesta. Aurinko on alkanut paistaa tähän kriisikasaan! Tietenkin haparointia on vielä, mutta nyt mieluummin hymyilen, kuin huudan. 

Edelleenkän en tarkkaan tiedä mitä tahdon koulun jälkeen, mutta ainakin alan olla sinut sen kanssa, että valmistun vuoden päästä enkä puolen vuoden niinkuin alun perin piti. En ole yhtään sen huonompi aikuisena olossa, vaikka tahdon keskittyä opiskeluiden lisäksi itseeni, jonka takia opinnot venyvät. Olen myös todennut, etten tahdo vielä lapsia (kun olin 13 kuvittelin, että tämän ikäisenä minulla on ainakin 2 lasta..). Olen vielä liian itsekäs äidiksi. Tämäkin asia: itsekkyys. Kyllä se on hieno asia. On mahtavaa, että tarvitsen kriisin huomatakseni sen, että ihmisen täytyy ajatella muiden lisäksi itseään. Minulla on välillä tapana unohtaa itseni ja ajatella ystävyyssuhteen parasta tai parisuhteen parasta tai koulun parasta tms. ja unohtaa oman itseni paras. Aikuiseksi kasvussa pitää olla itsekäs. Kuinka voit ymmärtää mitä tahdot, jos ajattelet aina muita?  Sen, mitä olet oppii tietämään vain olemalla itsensä kanssa. Näinä viikkoina olen taas muistanut monta asiaa mitä rakastan joiden kautta olen taas muistanut kuka itse olen ja hassulla tavalla tunnen hieman kasvaneeni aikuisemmaksi. 

Olen muutaman kuukauden päästä 24-vuotias ja voin kertoa tuntevani itseäni. Olen sympaattinen ja hyvä kuuntelija. Olen myös hieman itsekäs ja osaan puhua itsestäni, jos siltä tuntuu. Rakastan urheilua, varsinkin tanssia, mutta auta armias miten ihanalta tuntuu maata sohvalla kahvin ja suklaan kanssa. Ystävien keskuudessa tiedetään miten helppo minut on puhua ympäri baariin eli rakastan juhlimista, mutta rakastan myös melankoliaa. Oi sitä tunnetta, kun elokuvassa kaikki on huonosti ja itse voi samaistua siihen suruun. Olen hirmu tunteellinen ihminen ja luen ihmisiä hyvin tarkasti (joskus ihan päin honkia). Tärkein oppimani asia itsestäni oli kuitenkin se, kuinka ailahteleva luonne itselläni on. Yhtä ailahteleva kuin vaatemakuni. Välillä hyvinkin tyylikäs, välillä vähän hakusessa, ja välillä ihan rempallaan, mutta sitä minä vain olen ja tärkeintä itselleni oli ymmärtää se.

Toivon tämän tekstin auttavan, jos joku muukin on tmän ihanaisen kriisin keskellä tai kynnyksellä. Välillä se on perseestä, mutta loppupeleissä siitä on vain hyötyä.

Joten nauttikaa kriiseistä,

Maria