Taas olen yhden vuoden vanhempi. Hassua ajatella, että siitä on jo 24 vutota, kun synnyin. Hassumpaa on alkaa miettiä asioita, jotka ovat olleet elämässä merkittäviä ja tajuta, kuinka kauan niistä itseasiassa on! Yläasteesta on kymmenen vuotta ja lukiostakin tulee viisi vuotta kuluneeksi. Ja nyt 24- vuotiaana olen valmistumasta AMK:sta terveydenhoitajaksi. Tämän tajutessani jysähti. Missä hiton vaiheessa tämä koulu on mennyt!? Vastahan me aloitettiin opinnot ja harjoiteltiin suojahanskojen pukemista, käsien pesua ja käypähoitosuositusten mukaisia lakanan petaamisia.
Myös siitä, kun join ensimmäisen kerran itseni humalaan, tulee nyt vappuna kuluneeksi kymmenen vuotta. Olen kuulunut juuri tähän teiniryhmään, jotka aloittavat juopottelun nuorena. Olen myös vetänyt ne perinteiset humalaitkut. Voin koko sydämestäni sanoa, että olen äärettömän onnellinen, ettei tarvitse enää olla yläasteella. Jos ystäviäni ei oteta lukuun, vihasin yläastetta yli kaiken. Olin epävarma, enkä tosissaan pitänyt itseäni nättinä tai pahemmin minään muunakaan. Lukiossa aloin jotenkin olemaan sinut itseni kanssa ja oikeastaan vasta nyt voin sanoa olevani tyytyväinen itseeni. Toki omasta mielestäni voisin olla hoikempi (uskon, ettei maailmasta löydy tyttöä/naista, joka ei itsestään ajattelisi näin), mutta muuten olen tyytyväinen itseeni ja pidän itseäni jopa nättinä. En tiedä onko tämä epävarmuus omaan ulkonäköön johtunut siitä, että olen nuorempana ollut hyvin poikamainen ja pienenä tykkäsin enemmän leikkiä poikien kuin tyttöjen kanssa eli kauneus vinkit ja leikit on jäänyt pienenä vähän pienemmälle.
Joka tapauksessa 24- vuotiaana voin sanoa olevani tyytyväinen itseeni ja muuhun eläämääni myös. Olen kohta valmis AMK:sta tuloksena sekä sairaan- että terveydenhoitajan pätevyys, olen uskomattoman ihanassa parisuhteessa(ja vielä siinä ihanassa tilanteessa kuin yhteenmuutto), ostamassa asuntoa ja niin edelleen. Onnekseni voin luotella pitkän listan positiivisia asioita elämästäni ja hyvin vähän negatiivisia.
Yhteenvetona voin olla onnellinen täyttäessäni 24- vuotta. Toivon ja uskon, että tämä tuleva vuoteni on aivan yhtä antoisa, kuin tämä, jonka vietin 23- vuotiaana.
Iloista vkl kaikille,
Maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti