Tiedättekö ne hetken, jolloin tahtoisi olla ihmisten kanssa, mutta silti ajatus sosiaalisesta kanssakäymisestä tuntuu raskaalta. Yksin sitä ei saa mitään aikaiseksi, ei edes onnistu lukemaan lehteä tai katsomaan elokuvaa keskeyttämättä sitä miljoonaa kertaa, koska ei vain pysty olemaan aloillaan, mutta ei sitä toisaalta tiedä mitä sitä tekisikään. Loppupeleissä sitä istuu yksin sohvalla ja pureskelee kynsiään miettien omaa tylsistymistään, mutta edelleenkään ei osaa sanoa tahtooko muista ihmisistä seuraa. Tai toisaalta onko itsestä seuraksi muille ihmisille.
Tällaisten ajatusten keskellä on mukavaa viettää koko päivä. Illalla olo onkin jo niin sekava, ettei tiedä onko erakko vai ihmisriippuvainen. Kaiken lisäksi sitä tuntee itsensä hieman idiootiksi, kun miettii tällaisia asioita.
Tosin, jos ihmisille ei ole vielä valjennut, miulla on usein tapana miettiä vähäsen ja vähäsen enemmänkin idioottimaisia juttuja!
Nyt nostan takapuoleni ja lähden purkamaan idioottijutut pururadalle,
Maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti