Kolme viikkoa Jyväskylää

Heips,

istuskelen tässä koneen ääressä ja katselen ikkunasta Jyväskylän Ainolanrannan ihanaa maisemaa. Aurinko paistaa ja ruska koristaa kauniisti puita. Fiilis olisi täydellinen, jos ei olisi näin väsy. Nyt on siis kolme viikkoa harjoittelua takana ja nyt se alkaa tuntua. Käytännön harjoittelujaksot ovat usein paljon raskaampia, kuin töissä käyminen, tai itse ainakin koen sen niin. Töissä on tietyt rutiinit ja osaat jo hommat ainakin suurinpiirtein. Harjoittelussa yleensä kaikki on, teoriapohjaa (huom. miulla neuvolateorioista aikaa sellaiset puolitoista vuotta) lukuunottamatta, uutta ja auta armias sitä uutta tietoa tulee joka päivä järjetön määrä. Kaiken sen tiedon lisäksi on opeteltava käytäntö, kädentaitoja (mm. vauvojen rokottaminen), sosiaalinen kanssakäyminen, havainnointi ja arviointi asiakkaasta, jotta voi kokea olleensa edes jotenkin hyvä harjoittelussa. Vielä, kun on vähän tällainen täydellisyyden tavoittelija mitä harjoitteluihin tulee. Niin, nyt on sitten se viikko takana, kun harkassa on annettu isolla kädellä vastuuta ja sen takia kroppa on koko ajan ylivirittyneessä tilassa, jottei vahingossakaan unohda mitään ja huomaa ottaa huomioon kaiken mitä asiakaskäynnillä vaan voi.

Tietenkin tahdon antaa kaikkeni harjoittelussa, mutta se tosissaan tahtoo tehdä tämän, että loppupäivän on niin väsynyt, ettei meinaa jaksaa muuta tehdä ja nytkin tuijottelen siis ulos ikkunasta ja kerään voimia, jotta jaksan potkaista itseni pihalle juoksemaan.

Muuten fiilisekt on hyvät. Kolme viikkoa Jyväskylää eli kolme viikkoa eroa omasta normaaliarjesta. Hirveä ikävä toki on kotiin, mutta kahden viikon päästä sitten.

Ihanaa perjantaita,

Maria