Joulu oli ihana, vaikka näinkin omaa perhettäni aivan liian vähän.
Tänä jouluna tein jotain minulle ei luontaista; join joulupäivänä. Meillä oli todella hauskaa, ei siinä mitään, mutta seuraava päivä ja tämä päivä ovat olleet täynnä morkkista siitä, kuinka olen voinut käyttää omia vapaitani ja päiviä, jotka on tarkoitettu käytettäväksi perheen kanssa, vain ja ainoastaan krapulaan.
En muista koska olen hävennyt omaa juhlimistani näin paljon. Oma äitini näki vielä tämän krapulan jollaista en ole koskaan kokenut. Tämän seurauksena tuntuu, että olen pilannut koko perheeni joulun. Sen lisäksi, että sisarukseni huitelevat ympäri maailmaa, annoin äidilleni toisena joululahjana ämpäri täydeltä oksennusta ja itkua siitä pahasta olosta. Olo ei todellakaan ollut, kuin 24- vuotiaalla työssä käyvältä siksulta ihmiseltä, jonka perusarvoihin kuuluu perheen kunnioittaminen ja oman itsensä ja elimistönsä kunnioittaminen. Toki juhlin, mutta nyt koin rajan ylittyneen. Se, että pilasin äitini Tapaninpäivän, enkä saanut viettää sellaista joulua äitini kanssa kuin olisin tahtonut. Kaikki ne ajatukset hiihtoretkestä äidin kanssa tai vain kahvin nauttimisesta ja suklaan herkuttelusta äidin kanssa jäivät, eikä siinä auta muu kuin peiliin katsominen. Juhlimiselle on aikansa ja paikkansa, mutta itselleni joulu ei näköjään ole sen paikka. Onneksi ensi jouluna on vuorossa joulu perheeni luona ja aion korvata tämän hölmöyteni kaikin tavoin sekä itselleni että äidilleni.
Tämä oli ravistus minulle todellisuuteen siitä miten paljon arvostan sitä oloa, kun olen ollut juomatta. Toki tämä saattaa joistakin kuulostaa todella oudolta minun kirjoittamani (moni tuntee minut aika hyvänä juhlijana), mutta rajansa kaikella.
Olkoon tämä alkupuhe tulevalle uudenvuoden lupaukselleni, jossa en puhu absolutismista, mutta ajatuksesta käyttää enemmän päätä hyvinvointiin kuin aivosolujen tappamiseen.
Maria
