Selailin vanhoja kuviani ja löysin läjän kuvia vanhasta Martsarin kämpästäni. Olin jo ehtinyt unohtaa miten rakas se pieni asunto oli minulle. Ihmettelen vieläkin miten paljon tavaraa olin loppupeleissä saanut sinne mahtumaan. Menihän siinä yli vuosi saada asunto siihen kuntoon, että pystyi hymyssä suin jokaisesta sentistä asunnossa.
Nautin kovasti asuntoni tunnelmasta ja valosta, joka tulvi ikkunoista sisään. Varsinkin aamukahvin juonti vanhalla nahkatuolilla paahtoleivän kanssa oli nautinto. Vaikka rakastankin uutta kotiamme yli kaiken, noita kuvia katsellessani tuli täydellinen ikävä joitakin hetkiä joita vietin vanhassa kämpässäni.
Nyt odotan sitä, että saan tähän uuteen kotiin sen saman tunteen, jota tunsin aina kotona ollessani. Toki tiedän, että vie aikaa saada oma koti juuri itselleen sopivaksi ja nyt meitä sentään asuu kaksi saman katon alla.
Maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti