Totesin, että miun on turha kertoa, mitä kaikkea teimme Marian kanssa Lontoossa, koska yksinkertaisesti matkan painopiste oli fiiliksessä, ei niinkään nähtävyyksissä tms. Kaikki mitä teimme, perustui omiin fiiliksiin ja siihen mistä saamme eniten irti. Suurin tekijä reissussa oli Move it- tapahtuma, joka on järjettömän iso tanssitapahtuma, jossa pääsee itse treenaamaan alan huippujen kanssa, näkemään esityksiä ja tuntemaan sen fiiliksen, kun 10 000 tanssia rakastavaa ihmistä laitetaan samaan tilaan. Itse kävin kahdellatoista tunnilla ja jokaisen tunnin jälkeen sitä eli suuren euforian vallassa. Hiki virtasi, ja päivän päätteeksi olo oli kuin mankelissa käynyt, mutta se tunne mitä itsestään sai irti noilla tunneilla oli jotain aivan uskomatonta. Se tunne, kun saat itsesi nauramaan treenien aikana pelkästä ilosta tai tunne, joka repii sydäntäsi irti rinnasta, koska koreografia on henkisesti niin raskas. Noilla tunneilla ei annettu vähempää kuin 100% itsestään irti eikä yksikään opettaja päästänyt yhtään vähemmällä! Oma sieluni huusi ilosta, jokaisen tunnin aikana!















En voi muuta kuin kiittää kaikkia opettajiani Move it:ssä siitä, että nyt taas muistan, minkä takia rakastan tanssia. Kiitos siis comtemporary rock, hip hop, street jazz, music video style, lyrical hip hop, LA hip hop, street edge, pure vogue, dance yoga, contemporary fusion sekä boy blue hip hop!
Sain kokea myös elämäni parhaan elokuvakokemuksen kiitos imax:n, Avatarin ja huikean ison elokuvascreenin. En jostain syystä ikinä Suomessa käynyt katsomassa Avataria elokuvissa ja olen todennut myös etten tahdo nähdä sitä dvd:nä. Muutenkin olin hieman skeptinen elokuvan suhteen. Kaikki kunnia siis imaxille, siitä, että Avatar on nyt elämäni paras elokuvakokemus niin visuaalisesti kuin henkisestikin. Imax:ssa screeni on järjettömän paljon isompi kuin tennispalatsin isoin screeni. Tämän takia ja tietenkin Avatarin uskomattoman visuaalisuuden ansiosta sitä eli koko elokuvan ajan Pandorassa.
En myöskään voi unohtaa sitä tunnetta, kun kävelee yksin Oxford Streetillä ja kevätilma tuoksuu ympärillä. Ihmiset vastaavat hymyyn ja ovat avuliaita opastamaan, jos pyytää apua.
En voi myöskään sanoin kuvailla sitä tunnetta, joka syntyy siitä, kun jokaisessa kaupassa missä käyt, on kaikki kuin tehty itselle. Kaikki mitä Suomessa on etsinyt kuukausitolkulla roikkuu silmien edessä. Myöskin se epäröinti siitä, että voinko ostaa tämän hieman erikoisemman jutun katosi samantien. Lontoossa kukaan ei katsonut oudosti, oli sitä päällä mitä vain. Jokainen sai olla juuri niinkuin halusi.
Tulimme Marian kanssa eilen Suomeen ja kärsin tällä hetkellä järjettömästä ahdistuksesta, koska tiedän, etten tule pääsemään Lontooseen hetkeen. En pääse niiden hymyilevien ihmisten keskelle, en kokemaan Inkojen vetämiä tanssitreenejä tai sitä tunnetta, kun tunnet olevasi paikassa, jossa voit olla täysin oma itsesi. Itselleni tämä tunne on hirvittävän pelottava, sillä olen tunnettu kotihiiri, joka rakastaa Suomea ja täällä asumista. Nyt olen hukannut sen tunteen. Nyt pyydänkin, että auttakaa minua löytämään se tunne.
Maria