Heips!
Tässä olen pitänyt pientä taukoa. Ei ole oikein ollut kirjoitettavaa ja eipä ole ollut myöskään aikaa kirjoittaa. Kevät on omassa elämässäni älyttömän kiireistä aikaa ja sen kiireen keskellä kärsin aina todella pahasta kevätväsymyksestä. Käytännössä voisin nukkua kellon ympäri kesäkuuhun asti. Kesästä puheen ollen, tuon kevätväsymyksen lisäksi kärsin joka tytön vaivasta: keväällä sitä peilikuva vain lihoo 12 kiloa tyhjästä. Peilikuva vain paisuu omassa päässä kuin ilmapallo.
Olen aikaisemminkin kirjoitellut ulkonäöstä, sen tuottamista paineista ja sen vaikutuksesta itsetuntoon ja elämään. Väillä itsetuntoni kroppani suhteen on hyvä. Koen olevani hyvän kropan omaava tyttö, mutta tällä hetkellä enimmäkseen peilistä tuijottaa tyttö, jolla on leveät reidet, pulleat posket, löllöt kädet, joka rakastaa mössöttää kaikkea hyvää ja löhötä sohvalla. Aivan kuin tämän viikkoisiakaan urheilusuorituksiani ei olisi tapahtunut. Vaikka juoksin pari tuntia sitten 10 km 50 minuuttiin, koen tässä sohvalla ollessani olevani täys laiskimus. Eilen tein laajan lihaskuntotreenin, tiistaina rankat tanssitreenit, maanantaina juoksulenkki. Huomenna edessä taas juoksua ja lauantaina tanssia ja siltikin pidän itseäni laiskana, joka on löllö joka paikasta.Ruokavalioni koostuu terveellisistä aineksista, syön paljon kasviksia ja hedelmiä, en syö vaaleaa leipää enkä roskaruokaa usein, mutta se karkki! Ai, että se saa itsetunnon romahtamaan, kun syö jotain hyvää. Tällä hetkellä pyrin pitämään herkuttelun parissa kerrassa per viikko. Nyt vain pitäisi tulla sinuiksi sen asian kanssa, että pidän herkuista vaikka tykkään myös urheilla.
Olen tässä jo jonkin aikaan remontoinut elämääni ja tottumuksiani terveempään suuntaan. Katson, että kasviksia on varmasti tarpeeksi, syön säännöllisesti ja juon riittävästi. Myös urheilun on nykyään itselläni oltava säännöllistä tai muuten hajoaa pää. Kuitenkaan en nistä muutamasta kilosta ole päässyt eroon ja sekö ärsyttää( tiedän kyllä ketkä tuhahtavat kun lukevat tämän ). En itse henkilökohtaisesti usko dietteihin enkä outoihin ruokavalioihin kuten karppaukseen. En voi käsittää miten ihmiset kuvittevat ruokavalion joka poistaa ravintoaineen, jonka päivittäisen saannin kuuluisi olla 60 % ruokavaliosta, voisi olla hyvä? Ja millä energialla sit äurheilee jos ei saa hiilareita? Entä sitten nämä "syön 800 ckal päivässä ja laihdun nopeasti"-dietit? Kyllä se paino varmaan lähtee, mutta mitään muuta hyvää tuossa ei sitten ole. Sitä paitsi dietit ovat aina väliaikaisia. Oma tarkoitukseni on vaikuttaa pysyvästi elämäntapoihini ja sitä kautta saada kroppaani muokattua. Tunnen itseäni sen verran, että jättämällä herkut pois, aiheutan itselleni kuukauden päähän järjettömän mässäilyviikon, jonka jälkeen olo on järjettömän kamala henkisesti. Joten ainut vaihtoehtoni on liikkua enemmän ja tasapainottaa syömiseni niin, että voin myös herkutella. Harmi vain, että tämä on se paljon hitaampi vaihtoehto kuin pikadieetti.
Ajatus omasta ulkomuodostani pyöreänä johtuu selkeästi yläasteelle, jolloin olin hieman pyöreä, en missään nimessä ylipainoinen, mutta kyllä sitä pyöreyttä oli. Sille asteelle mielikuvani itsestäni on jäänyt. Nykyään, kun katson kuvia, en usko, että olen samankokoinen kuin ystäväni, se johtuu vain imartelevasta kuvakulmasta. Tiedän miten naurettavia nämä ajatukset ovat, mutta ne ovat myös tosia ja se on surullista. Miten ihminen joka omaa terveen itsetunnon voi ajatella tällaisia? Jos, jollakulla on vastaus tähän niin kertokaa ihmeessä.
Maria
Olen aikaisemminkin kirjoitellut ulkonäöstä, sen tuottamista paineista ja sen vaikutuksesta itsetuntoon ja elämään. Väillä itsetuntoni kroppani suhteen on hyvä. Koen olevani hyvän kropan omaava tyttö, mutta tällä hetkellä enimmäkseen peilistä tuijottaa tyttö, jolla on leveät reidet, pulleat posket, löllöt kädet, joka rakastaa mössöttää kaikkea hyvää ja löhötä sohvalla. Aivan kuin tämän viikkoisiakaan urheilusuorituksiani ei olisi tapahtunut. Vaikka juoksin pari tuntia sitten 10 km 50 minuuttiin, koen tässä sohvalla ollessani olevani täys laiskimus. Eilen tein laajan lihaskuntotreenin, tiistaina rankat tanssitreenit, maanantaina juoksulenkki. Huomenna edessä taas juoksua ja lauantaina tanssia ja siltikin pidän itseäni laiskana, joka on löllö joka paikasta.Ruokavalioni koostuu terveellisistä aineksista, syön paljon kasviksia ja hedelmiä, en syö vaaleaa leipää enkä roskaruokaa usein, mutta se karkki! Ai, että se saa itsetunnon romahtamaan, kun syö jotain hyvää. Tällä hetkellä pyrin pitämään herkuttelun parissa kerrassa per viikko. Nyt vain pitäisi tulla sinuiksi sen asian kanssa, että pidän herkuista vaikka tykkään myös urheilla.
Olen tässä jo jonkin aikaan remontoinut elämääni ja tottumuksiani terveempään suuntaan. Katson, että kasviksia on varmasti tarpeeksi, syön säännöllisesti ja juon riittävästi. Myös urheilun on nykyään itselläni oltava säännöllistä tai muuten hajoaa pää. Kuitenkaan en nistä muutamasta kilosta ole päässyt eroon ja sekö ärsyttää( tiedän kyllä ketkä tuhahtavat kun lukevat tämän ). En itse henkilökohtaisesti usko dietteihin enkä outoihin ruokavalioihin kuten karppaukseen. En voi käsittää miten ihmiset kuvittevat ruokavalion joka poistaa ravintoaineen, jonka päivittäisen saannin kuuluisi olla 60 % ruokavaliosta, voisi olla hyvä? Ja millä energialla sit äurheilee jos ei saa hiilareita? Entä sitten nämä "syön 800 ckal päivässä ja laihdun nopeasti"-dietit? Kyllä se paino varmaan lähtee, mutta mitään muuta hyvää tuossa ei sitten ole. Sitä paitsi dietit ovat aina väliaikaisia. Oma tarkoitukseni on vaikuttaa pysyvästi elämäntapoihini ja sitä kautta saada kroppaani muokattua. Tunnen itseäni sen verran, että jättämällä herkut pois, aiheutan itselleni kuukauden päähän järjettömän mässäilyviikon, jonka jälkeen olo on järjettömän kamala henkisesti. Joten ainut vaihtoehtoni on liikkua enemmän ja tasapainottaa syömiseni niin, että voin myös herkutella. Harmi vain, että tämä on se paljon hitaampi vaihtoehto kuin pikadieetti.
Ajatus omasta ulkomuodostani pyöreänä johtuu selkeästi yläasteelle, jolloin olin hieman pyöreä, en missään nimessä ylipainoinen, mutta kyllä sitä pyöreyttä oli. Sille asteelle mielikuvani itsestäni on jäänyt. Nykyään, kun katson kuvia, en usko, että olen samankokoinen kuin ystäväni, se johtuu vain imartelevasta kuvakulmasta. Tiedän miten naurettavia nämä ajatukset ovat, mutta ne ovat myös tosia ja se on surullista. Miten ihminen joka omaa terveen itsetunnon voi ajatella tällaisia? Jos, jollakulla on vastaus tähän niin kertokaa ihmeessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti