Vapaa-aika

Sunnuntai; viikonloppu takana ja huomenna edessä viikko töitä ja sen tuomia uusia haasteita. Uusi työpaikka on aina stressitekijä elämässä, vaikka työstään nauttisikin kovasti. Olen ollut uudessa työpaikassani yhteensä nyt reilu kaksi kuukautta ja alan vähitellen seisomaan omilla jaloillani työtehtävissä. Viihdyn kovasti työssäni, mutta työ on hyvin vastuullista ja olen todella armoton itselleni työtehtävien suhteen. Onneksi kollegani osaavat sanoa minulle, että pitää tehdä vain rauhassa eikä heti voi olla yhtä nopea kuin työntekijä, jolla on monen vuoden kokemus takana. 

Koska työni on tällä hetkellä stressitekijöiden ykkönen viikoissani, on tärkeää, että osaan tasapainottaa sitä asioilla, joiden tekeminen vie stressin mennessään. Tämän takia viikonloppujen merkitys lisääntyy, sillä ne ovat arki-iltojen lisäksi niitä hetkiä, jolloin on mahdollisuus hemmotella itseään ja kääntää katse pois stressitekijöistä (joita osaan suurella lahjakkuudella luoda itselleni) ja tehdä asioita, jotka saavat itsensä hymyilemään.

Luin uusimmasta Trendistä haastattelun, jossa hienosti kiteytyi nykypäivän ongelma vapaa-ajassa: jos olet vapaalla, on sinun sosiaalisessa mediassa saatava vapaa-aikasi näyttämään mitä mahtavimmalta ja toisaalta vapaa-aika on joskus jopa huonon omantunnon luoja, sillä ihmisenhän nykypäivänä on oltava suorittaja eikä vapaa-ajan vaahtokylpy varmasti ole yhteiskuntaa tukevaa suorittamista. 

Kaikesta täytyy tehdä numero ja näkyvä asia (kyllä pohdin asiaa myös siltä kannalta, että itse kirjoitan blogia, jonne ajoittain tyrkytän omaa elämääni muiden katsottavaksi), facebook on täynnä päivityksiä "vedinpäs kunnon hikilenkin", "oli mitä mahtavin bile-kreisi-bailaus-vkl", "elämäni on niin siistiä" jne. Kaikki kuvastavat sitä miten ihmisten nykyään on tuotava esille oman elämän erinomaisuutta. Itse olen täysin sosiaalisen median pauloissa, edelleenkin kirjoitanhan itsekkin tänne urheilusuorituksistani, kivoista viikonlopuista, uusista aah-niin- ihanista- vaatteistani ja vaikka mistä muusta, jotka saavat itseni näyttämään ihmiseltä, joka käytää työajan lisäksi myös vapaa-ajan kaikkeen tähdelliseen ja mahtavaan.

Siltikin, huomaan nauttivani kaikista eniten asioista, jotka ovat hyvin pieniä; rakastan istua isovanhempieni vanhassa nahkatuolissa ja lukea tai katsoa tuntitolkulla elokuvia. Nautin siitä, kun makaan matolla pienessä huoneessamme ja katselen marsujeni elämää kuunnellen niiden jutustelua. Rakastan laittaa vanhat kollarivaatteet päälle ja nauttia niiden lämmöstä. Nautin kovasti kotimme siistinä pitämisestä, olenhan ikuinen järkkäilijä. nautin myös siitä, kun löhöämme poikaystäväni kanssa sohvalla, herkuttelemme ja katsomme jotain aivan tyhjänpäiväistä.

Miksi siis minulla on ajoittain kamala tarve koko ajan tehdä jotain suurempaa? Onko se kaikki vain tätä nykyajan painetta tehdä itsensä ja elämänsä näytävämmäksi kuin on tarvetta? Nykyään ei itketä sitä, että ei ole tarpeeksi vapaa-aikaa vaan nyt itketään sitä, että vapaa-aika ei ole riittävän mielenkiintoista.

Mihin on kadonnut se pienistä asioista nauttiminen?

Maria

PS: tänään vietin juuri niin ehdottoman ihanan vapaa-päivän mitä voi olla, ja yksi asia, mikä siitä tekee ihanan on se, että olen jakanut sen vain niiden ihmisten kanssa, joita tänään olen nähnyt.