Vahva

Siitä on kauan, kun olen viimeksi kirjoittanut. Mitä sitä kirjoittamaan elämästä, kun sitä pitäisi elää. Viimeiset kuukaudet elämä on heitellyt sellaisiin vesiin, etten olisi heti uskonut selviäväni näistä asioista näinkin vahvana. Vahvuus onkin itselleni tietyllä tavalla hyvin uusi asia. Se, että seison omilla jaloillani, vaikka tällä hetkellä olen enemmän yksin kuin muutamaan vuoteen. Kaiken järkytyksen keskellä on voimaannuttavaa huomata millasia vahvuuksia itsestään saa kaivettua muutosten rysähtäessä päälle. En tiedä mistä sen voiman olen saanut, joko olen vihdoin saanut muutettua elämässä käyneet vastoinkäymiset vahvuudeksi, onnistunut jättämään tietyt asiat taakseni ja katsomaan mitä hyvää elämällä on tarjottavana. Ehkä tämä olo kestää hetken, mutta aion nauttia siitä. Tällä hetkellä tunnen itseni suoraselkäisemmäksi kuin aikoihin, vaikka elämässä tapahtui asia, jonka olisi pitänyt pyyhkäistä minut suoraan syvimpään ojaan mitä elämässäni voi olla.

Peiliin katsoessani näen ihmisen, jolla tulevaisuus on täysin tuulen vietävänä, mutta se on pelottavalla tavalla raikasta ja uutta. Viimeiset viisi vuotta elämääni on määrittänyt koulu ja sosiaaliset suhteet ja niiden välinen tasapaino. Viimeiseen kymmeneen vuoteen on mahtunut niin paljon asioita, joista olen selvinnyt. Ehkä nyt pystyn katsomaan niitä etäältä ja ylpeänä nostamaan katseeni peiliin ja kohtaamaan silmät, jotka ovat jo tähän ikään mennessä nähneet enemmän kuin monen muun. Vähättelemättä kenenkään muun kokemuksia koen omani asioiksi, joita kaikki eivät välttämättä jaksaisi kantaa.

Nyt istun hämärässä yksin, juon punaviiniä lasista ja mietin miksi nyt? Mistä tämä kaikki voima on tullut nyt? Toivon kaikille, joilla on elämässään aikoja, jolloin toivoisi ajan kuluvan nopeammin, jottei tarvitsisi kärsiä, älkää antako periksi. Huomatkaa se vahvuus, minkä voi löytää. Kohdatkaa asiat, seiskää niitä vasten vaikka ne kuinka puskisivat kumoon. Kaatuminen on osa elämää, mutta sieltä pääsee aina ylös, kaatumisesta tulleilla haavoilla vain kestää aikaa parantua. Ja se, kuinka niitä haavoja hoitaa merkitsee paljon. Pelkkä laastarin laittaminen haavan päälle ei tarkoita, että haava on parantunut. Se vaatii aikaa ja monesti haavat repeytyvät auki ennen kuin ne paranevat.

Toisena hetkenä itken, mutta nyt hymyilen. Joko olen täysin hukassa tai löytänyt itseni. Aika näyttää mitä tapahtuu, mutta sen olen oppinut, ettei itsensä kanssa pidä luovuttaa.

Maria